Haatajien suvun historiallista taustaa

Tiedämme oikein hyvin varsinkin Oulujärven Haatajien sekä Kuusamon Haatajien sukutaustan aina 1500-luvulle. Vanhempia tietoja ei oikeastaan ole, koska mitään kirjallisia lähteitä ei ole. Jotta pääsisimme pitemmälle taaksepäin suvun isälinjassa tarjoaa DNA-tutkimus uutta tietoa. Meistä on muutama mies tehnyt FamilyTree DNA (ftDNA) BigY700 testin, joka valottaa isälinjan suvun taustaa hyvin kauaksi historiaan. Tämän kirjoittaja on yksi testin tehneistä. Yksi Haatajien sukuun kuuluva mies on tehnyt Y111 testin, joka ei ole yhtä tarkka kuin BigY700 testi. Oheiset kuvat olen ottanut ftDNA sivustolta oman testitulosteni perusteella.

Ensimmäinen kuva kertoo, että isälinjan tausta tulee Etelä-Uralin kautta. Itselläni on jopa osumia henkilöihin, jotka ovat kotoisin Baluchistanista eli Etelä-Uralilta.

Seuraava kuva kertoo, että hyvin varhainen esi-isä on tullut jääkauden jälkeen kaakosta jonnekin Savon maisemiin jo paljon ennen ajanlaskun alkua. Sen jälkeläiset ovat ovat kiertäneet Keski-Suomen, Pohjois-Hämeeen kautta takaisin Savoon ja viimeisin haploryhmää (geenimuunnosta) N-FT56670 kantanut esi-isä on asettunut arviolta noin vuonna 1100 jonnekin Kuopion eteläpuolelle, kun karttaa katsoo.

Tässä vielä taulukkomuodossa eri haplomuutokset (geenimuutokset), joita esi-isämme ovat kantaneet. Tuo viimeisin haploryhmä (N-BY93682) on meillä kahdella Oulujärven Haatajien jälkeläisellä, jotka olemme tehneet BigY700 testin. Tuo haploryhmä on muodostunut noin vuonna 1650. Eräs kolmas Y111-testin tehnyt henkilö kantaa haploryhmää N-CTS7189 ja hänen tiedetään edustavan Mikko Mikonpoika Haatajan (1697-1754) jälkipolvia.

DNA-testit ovat mielestäni keino, jolla saataisiin Oulujärvelle saapuneen esi-isämme Antti Haataisen taustoja tarkemmin selville. Joitain lähteitä olen löytänyt, mutta niistä sitten lisää, kun varmempaa tietoa on käytettävissä.

Onnistunut sukukous Kajaanissa 20.7.2025

Heinäkuun 20. oli Kajaaniin kokoontunut Haatajia ja sukuun kuuluvia henkilöitä eri puolilta Suomea vähintään 70 henkeä. Ohjelma aloitettiin tutustumalla Paltaniemen vanhaan kuvakirkkoon sekä kir´kon viereiseen Haapalan/Keisarin talliin.

Varsinainen sukutapaaminen oli läheisellä Eino Leino -talolla. Sukuneuvoston puheenjohtaja Olavi Haataja veti onnistuneesti läpi itse tilaisuuden.

Aluksi oli mielenkiintoista käydä läpi osallistujat mm Oulujärven Haatajien sukuhaarojen osalta. Ymmärrettävästi Kajaanin seudun Haatajat olivat hyvin edustettuna sukutapaamisessa. Eveliina Haataja edusti Kuusamon Haatajia.

Ohjelmassa oli Haatajan Tapion esitys vanhoista sekä hauskoista tapahtumista, joihin hän oli elämänsä aikana törmännyt sekä lapsuudessa että työssään papin virassa, kuva alla.

Raimo Haataja kertoi lyhyesti Rusalan Haatajien vaiheista viimeisen 200 vuoden ajalta.

Varsinaisen sukutapaamisen väliajalla ihmisillä oli aikaa tutustua suvun jäseniin sekä ruokailun että kahvitauon aikana. Sään ollessa erinomainen ihmiset levittäytyivät Eino Leino -talon piha-alueelle leppoisan jutustelun merkeissä. Epäilemättä monia uusia tuttavuuksia syntyi yhtä lailla kuin moni tapasi vanhoja sukulaisia kymmenien vuosien jälkeen. Kertokoon alla olevat kuvat enemmän puolestaan.

Varsinaisen sukukokouksen lopussa oli aika ottaa yhteiskuva vielä paikalla olleista henkilöistä viereisen kesäteatterin katsomossa ennen kuin illan kesäteatteri ohjelma alkoi.

Tässä on kuvia usealta henkilöltä. Kuvat on jaettu whatsapp-ryhmässä, joten en ole tietoinen, kenen ottamia kuvia tässä on. Pahoittelut siitä. Sukuneuvosto oli tehnyt ison työn tilaisuuden onnistumiseksi. Kiitos kaikille heidän työpanoksestaan.

Varsinaisen sukukokouksen lopussa valittiin uusi sukuneuvosto vuosille 2026-2028. Siitä tulee erillinen postaus, jossa näkyy uuden sukuneuvoston kokoonpano.